Äärellä.

Urheiluruudusta hyvää iltaa.

Viikkokatsauksen aika. Ilveshän siis voitti TPS:n Turussa lukemin 3-5. Joukkueen, jossa on 4 NHL pelaajaa mukaanlukien Mikko Koivu. We are the kings. No ainakin sinne päin.

Niin ja varattiin Roopen kanssa liput kohti maailman eteläisintä aluetta, ennen Antarktista, Tulimaata! Tämähän nyt tietysti järkeiltiin sillä tapaa, että koska täällä on lämmin ja Suomessa kylmä, niin solidaarisuudesta tasoitamme vähän tilejä lähtemällä etelään. Siellähän on siis tietenkin hieman kylmempi kuin täällä, Montevideossa. Katsotaan minkälaisia rovioita näemme Tulimaalla.

Matkamme päättyy Ushuaiaan, joka on maailman eteläisin kaupunki. Sieltä lennämme takaisin Montevideoon. Saavumme El Calafateen lennokilla ja sieltä matka alaspäin kohti etelää.

Hauska faktahan on se, että vaikka Tulimaa on todella etelässä niin se osuu vasta jonnekin 54 leveyspiirin paikkeille etelään. Kaikkihan muistavat, että Suomi sijaitsee 60 ja 70 leveyspiirin välissä pohjoisessa. Repikää siitä huumoria.

Löysin kuvan, joka vastaa aika hyvin meidän suunnitelmaamme!

Tulimaahan lähtö on 15.11. ja sitä edeltävän viikonloppuna on vielä reissu Buenos Airesiin. BA:ssa sattuu olemaan kyseisenä viikonloppuna pienet kekkerit nimeltä Creamfields ja allekirjoittaneelta saattuu löytymään lippu sinne. Esiintymässä mm. David Guetta, Paul Van Dyk..

Line up: http://www.creamfieldsba.com/line-up.php

Sinne siis.

Ja nyt siellä kaikki pilkun ystävät miettivät, että mitäs hittoa minä siellä teen. Tiedän, ei ihan osu meikäläisen normaaleille käyttäymismalleille toi musiikki, mutta kyseessä kuulemma loistava fiesta ja eihän sellaista voi missata!


Oli niitä tarinoita täältäkin. Punta Weekendin jälkeinen alkuviikko meni kovasti työn touhussa, sillä tiistaille tarvi olla valmiina fiktiivisen kahvilan tuoteperhe. Konkreettisessa muodossa. Maanantai ja tiistapäivä siis menivät viimeistellessä noita luomuksia.

Tehtävä oli luoda kahvilalle identiteetti, tuoteperhe ja kuvailla sen mahdollista ympäristöä. Tässä nyt kuvaa millaiseksi tuoteperhe muodostui:

Logon tynkää.

Tuoteperhe.

Mutta toi oli vaan yks juttu kyseiselle kurssille ja pakkauksien kanssa puuhastelu jatkuu. Esittelin myös toisen opettajan pyynnöstä tolla kurssilla vähän suomalaisia pakkauksia ja designia. Sattupa laukun pohjilta löytymään vielä salmaripullo (täysi) ja Halvan salmiakki joten ne lähti kanssa näytille. Kuten ennenkin salmiakki oli suuri hitti, salmari pysyi suljettuna.

Salmiakki on yhtä suosittua täällä kuin sananvapaus Pohjois-Koreassa. No ainakin mulla oli taas hauskaa.

Viikonloppun kaava oli syntäreiden mallinen. Kahdet eri synttärit kahtena eri päivänä. Ranskalaisen Melanien perjantaina ja yhden tuutorin, Federico, lauantaina. Juhlat tuli juhlittua ja tunnelmaa löytyi.

Sunnuntaina Peñarolilla oli kotipeli ja sinnehän oli pakko nyt viimein raahautua, pienestä dagen efter tilasta huolimatta. Liputkin hoitu näppärästi erään paikallisen kautta, jonka kaveri pelaa Peñarolissa.

Peñarol vs El Tanque oli kyseinen matsi ja se päättyi Peñarolin 4-0 voittoon. Etenkin viimeinen maali oli aivan huikea. N. 30 metristä vapaapotku vasempaan kulmaan ja yläriman kautta verkkoon. Stadioni räjähti, kuten muidenkin maalien kohdalla.

Paikallahan ei juuri muita ollut kuin Peñarolin faneja. Se porukka osaa pitää ääntä ja juhlia, kuten jotkut näki siitä videosta jonka laitoin taannoin. Ääliönä unohdin kameran kotiin, mutta muut otti pari kuvaa. Paiskataan nyt sekaan pari kuvaa, jotka netistä löytyi, kuvaamaan millaista stadionilla on.

Faneilla on pieni lakana minkä ne tykkää levittää.

Fanikatsomoa.

Lehtikuva tuosta sunnuntain matsista.

No täällä myös sattuu ja tapahtuu. Nimittäin poistuessa stadionilta kadulla oli poliisien saartama alue, jossa oli lakanalla peitetty kulkija, tosin kyseinen kaveri oli ilmeisesti tullut nyt tiensä päähän. Enempää ei jääty asiaa selvittelemään vaan jatkettiin matkaa.

Sunnuntai iltana alkokin sitten pienehkö, El Niño myrskyn aiheuttama, sade, jota kesti lähemmäs 20h putkeen taukoamatta. Ihan, kun joku olisi jättänyt suihkun päälle. No, tiistaina sitten olikin vuorossa taas myrskytuulia. Tuulet ylty 30-40 m/s ja ranta mm. katosi hetkeksi aikaa, kun meri valoitti alueen.

Sellasia tuulia.

Ja keskiviikkona paistoikin taas sitten aurinko ja lämpöä tarjoiltiin sellaiset +25. Suomessa ei taida ihan vastaava keli olla. Torstai ja perjantai tarjoili myös vastaavaa keliä joten valittaa ei voi.

Torstaina paiskattiin vähän juhlistamaan viikonloppua. Saksalaiseen baariin nimeltä Bremen, josta löytyi hupaisan muotoinen kolpakko. Saapas. Reilun kahden litran tilavuudella. Pöytä koreaksi baarimikko!

Siinähän se kannu lepää!

Siinähän se saapas. Kuvissa mun ja Jorgen lisäksi
Alejandro (Meksikosta) ja Camila (Brasiliasta).

Bremenistä jatkettiin kaverin kämpän kautta yökerhoon, jossa oli noin miljoona muuta ihmistä koska eräs argentiinalainen bändi oli esiintymässä siellä. Tan Bionica, joka vaikuttaa täällä päin olevan erittäin tunnettu. Alla niiden tunnetuin kappale:

Hetki sitten kävelin rannalta takaspäin auringon saattelemana. Kyllä kelpaa.

Siinähän se katsaus taas tältä erää. Saludos!

//Otto

Ranta.

Seuraavaksi vuorossa menneen viikon sää.

Kova viikko takana. Alkuviikko meni kouluhommien parissa tiukasti taistellen. Lähinnä yksi kurssi aiheuttaa kyseistä epäinhimillistä opiskelijaelämää. Kurssi on edelleenkin mielenkiintoinen, joten Kollaa kestää.

Tiistaina tosin pitkän päivän jälkeen palkitsin itseni iltavapailla, koska kolumbialaisella amigolla oli synttärijuhlan tynkää. Muutenkaan kiire ei ollut nukkumaan, koska keskiviikoksi oli vähintäänkin riittävästi hommaa. Ratkaisuhan moiseen työlastiin on lähteä oluelle. Kämpille takaisin aikasin, joskus puoli 2 aikaan, ja siitä sitten tehokkaita työtunteja kahvin kanssa jammaillen. Joskus puoli 6 jälkeen oli aika upottaa veturi suohon ja painua unille.

Keskiviikko valkeni vähän turhan nopeasti, mutta joskus tullut harjoiteltua vähillä unilla toimimista. Kyseessähän oli useamman paketin visuaalisten ilmeiden luonnokset, edistyneet sellaiset. Edelleen itsellä selvästi opittavaa paikallisista tavoista. Sillä tunneille ilmestyi minun lisäkseni jopa huimat 3 muuta opiskelijaa, ilman mitään sen kummempia töitä. Olipahan siinä hieman huvittuneen ja närkästyneen sekaisia tunnelmia ilmassa, no täällä täsmällisyys on muutenkin vähän häilyvä käsite.

Tunneilta päästyäni kämpille tiputtamaan tavarat ja Jorgelle (se kolumbialainen tuosta ylempää), koska tarjolla kuulemma pitsaa ja olutta. Synttärithän ovat kerran vuodessa, useamman päivän ajan.

Viikonloppuna olikin edessä itse päätapahtumaa. Poistuminen Punta Del Este:lle parin tunnin päähän, erittäin tunnettu ja suosittu ranta(kaupunki). Punta Del Estellä on tapana avata rantakausi suurilla juhlilla, joten sinne siis. Saattoi paikalla olla jokunen muukin henkilö ja vaihtareitakin vaivautui varmaan ainakin 30. 

Rantaa, lämpöä ja juhlaa. Suomen säätiedotusta katsellessa ei käy kateeksi.

Iso käsi.

Satamaa.

Laituria.

Lisää satamaa.

Perjantai iltapäivällä oli hiljasta.

Biitsi.

Perjantaina oli myös kaupungin kiertelyn lisäksi pari tärkeää tapahtumaa, toisille tärkeämpiä kuin toisille tosin. Ensin nimittäin tv:stä tuli Kolumbia - Paraguay (tunnetaan myös nimellä Falcao vs Paraguay) ja myöhemmin illalla Argentiina - Uruguay. Katsojajoukko koostui viimeisimmän aikana suurimmaksi osaksi uruguaylaisista ja parista argentiinalaisesta. Uruguaylaisilla tuskin jäi kauheasti kerrottavaa tuosta ottelusta. Messi, Aguero ja Messi. 3-0.

Tämän jälkeen suunta olikin kohti alottelukekkereitä. Josta aamuun asti yökerhossa.

Vasemmalta: Mauro (tuutorini), Jorge (kolumbiaano) ja
Santi (paikalliseksi veljeksi ristitty, koska ollaan kuulemma
samannäköisiä).

Lauantaina päivällä olikin sitten aika ottaa rantaa paremmin haltuun. Elohopea oli taistellut itsensä jonnekin +25 paremmalle puolelle ja silloinhan viihtyy.

Kansaa kuin kauniina kevätpäivänä.

Lauantai-iltana oli luvassa Punta Weekendin, rantakauden avajaisten, pääpäivä ja vähän tyylikkäämmän laista fiestaa! Alkuilta, mitä ikinä se tässä maassa sitten onkaan, meni paikallisten tuttujen vuokraamalla talolla juhlissa ja sieltä siirtyminen tapahtui kohti päätapahtumia joskus 3 aikoihin. Suurin osa porukkaa poistua diskohelvettiin rannalla, itse otettiin muutaman muun kanssa toisenlainen lähestymistapa. Kekkereihin nimeltä Into The Woods, joka todellakin oli keskellä periferiaa. 

Taksilla jonnekin keskelle ei mitään, paikalla paljon autoja ja pari järkkäriä sekä muutama muu juhlavieras. Järkkärit kysyvät lippua ja viittovat eteenpäin, kohti pimeää polkua. Sinne siis. Pimeää tietä varmaan 500 metriä eteenpäin ja kokoajan yläpuolella roikkuu aivan käsittämättömän upea ja kirkas tähtitaivas, valoja ei juurikaan ole ympärillä. Lopulta saapuminen keskelle juhla-aluetta. Ihmisiä, isoja nuotioita, musiikkia ja baaritiskejä.

Juhlista poistuminen tapahtui joskus 8 jälkeen. Check out hostellilta oli 11. Sunnuntaina saattoi vähän väsyttää.

Lauantain alkujuhlaa.

Kolumbia vastaan Suomi painiottelu meni niin pelleilyksi, että Jorge tarvi pellenenän.

Voittajan on helppo hymyillä.

Siinä menneen viikon tärkeimmät. Punta Del Este oli erittäin mahtava paikka hyvine rantoineen ja mukavine juhlineen.

Hasta luego!

//Otto

Lautalla.

Pauli ja Kolmas Nainen soimaan, ja  ajatukset ymmärrettävään muotoon.

Huh siitä on nyt menny siis jo pari viikkoa, kun paluu reissusta tuli toteen. Pieni tauko ollut, joka johtui reissun kokonaisvaltaisesta kuvauksesta, kirjoittajan laiskuudesta sekä koulun tuottamasta työstä.

Viimeinen itseasiassa hakkaa tällä hetkellä päälle armotta, viime hetken inspiroiva paniikki kuitenkin pitää vielä junan raiteilla.

Otetaan siis pikakelauksella viimeiset hetket, jotka ovat hämmästyttäneet ja kummastuttaneet pientä kulkijaa. Koska siilillä on piikit.

No paluu arkeen ei ollut liian rankka, koska yliopisto, jossa olen, on juutalaisten perustama ja Yom Kippur osui tuolle toissa viikolle.

Samalla viikolla oli torstaina Peñarolin 121 vuotisjuhla tossa lähellä, Ramblalla. Juhla on lievä sana, meno muistutti Suomea eräänä toukokuun sunnuntaipäivänä 2011. Paitsi täällä paloivat soihdut ja paukkuivat raketit keskellä kaupunkia! Ne huligaanit hyppivät ja lauloivat vaikka kuinka monta tuntia, onnistuivat töhertämään "Peñarol 121" jos johonkin ja Ramblahan oli siitä kohtaa suljettu (omatoimisesti juhlakansan toimesta) koko tämän toimituksen ajan.

Alla Tom:in kuvaamaa videota:

Jonkun kuvaamaa materiaalia ilotuliksista. Oli aikas mahtavan näköistä!

Porukkaa Ramblalla.

Lauantaina sitten järjesteltiinkin 'pienehköt' aloittelukemut täällä meidän kämpillä ja paikalla oli varmaan sellainen 50 henkeä. Naapurit eivät kuulemma pitäneet melun määrästä.

Seuraava viikko menikin taas sitten vauhdilla ohi kouluhommien parissa, niitä tällä hetkellä tuntuu iskostumaan samalle hetkelle kaikilta kursseilta. Yläketju kireällä joutuu sykkimään, että kaikki luonnistuu. Torstai tuli onneksi nopeasti puhdistamaan ilmaa, viikonloppu siis.

Torstaina, kun olin poistumassa koululta, jouduin hetkellisen hämmennyksen valtaan. Saattoin jopa äänen ihmetellä, että mitä täällä tapahtuu, muutaman ärräpään saattelemana. Koulun ovella oli porukkaa jauhojen ja veden kanssa, niittähän sitten heitettiin muiden päälle. Itse otin tiukan väistöliikkeen ja kurssin kohti kotia. Vaaraahan ei koskaan edes kyllä ollut, kuten tulin ymmärtämään vähän ajan päästä.

Nimittäin yhden tuutorin isosisko valmistui arkkitehdiksi samaisena päivänä ja täällä on tapana kylvettää vastavalmistuneet vedessä, jauhoissa ja kananmunissa. Ai, että kaikilla on kivaa, paitsi sankarilla. Oltiin tietysti mukana auttamassa tätä tuutoriamme tuossa läheisellä kampuksella. Alla kuvaa tapahtumasta:

Paljon onnea vaan.

Torstai jatkui tuon tapahtuman jälkeen meksikolaisen ruoan parissa! Viimein! Tampereella ei ainakaan ole yhtäkään raflaa, josta saa meksikolaista ruokaa. Ja Amarillot sun muut "meksikolaiset ravintolat" (lue tex-mex) eivät ole Meksikosta kuulleetkaan. Siitä on mennyt melkein 3 vuotta, kun palailin Meksikosta Suomeen, ja voisin väittää, että oli kyseistä safkaa ikävä.

Niin ja syy siihen miksi mentiin meksikolaiseen ravintolaan, oli se että yhdellä meksikolaisella vaihtarilla oli synttärifiestan tynkää.

Roope valinnut paikkansa tarkasti.

Meksikaano, suomalainen ja pari uruguaylaista.

Torstai-ilta jatkui ravintolan jälkeen juhlien merkeissä aamun pikkutunneille asti.

Kun perjantaina päivällä ylös pääsi, niin olikin jo vuorossa futista ja istuskelua rannalla. Hikihän siinä tuli, kun pallon perässä ravasi rantahiekkojen upottavassa maastossa. Pari kertaa joutui jopa ottamaan vesikosketusta, kun peliväline joutui veteen.

Porukkaa.

Uhreilta ei vältytty tälläkään kertaa, kuten harvoin käy suurissa urheilutapahtumissa. Pelattuamme lainasimme palloamme paikallisille, jotka kuitenkin onnistuivat potkaisemaan sen pienen hain selkäevän piikkiin. Kyllä, pieni hai. Nyt tosin puhutaan sellaisesta 10 cm pitkästä haista, joka mahtoi jo olla rannalla nauttimassa ulkoilmasta, ennen tätä kohtalokasta kohtaamista.

Perjantaina-illalla suuntasimme kohti Carrascoa, joka on Montevideon rikkaitten asuinaluetta. Yksi paikallinen järjesteli siellä juhlia ja kämpässä kuulemma myös uima-allas. Iskettiin paikalle muutaman muun vaihtarin kanssa ja alueen elintason pystyi selvästi havaitsemaan. Ei hullumpaa. Mukavasti sattui, että olimme ainoat vaihtarit juhlissa, joten paikallisten kanssa jutustelu oli illan pääteemana. Tietysti siihen saakka, kunnes joku suomalainen päätti, että nyt on hyvä aika hypätä uimaan. Boksereilla hyppy altaaseen, odottaen mukavan lämpöistä vettä, vastassa kuitenkin kylmä todellisuus. Vesi ei nyt tällä kertaa ollut mitään lämpimintä. Yhtäkaikki tästä nautitaan, kun kerran hypätty on.

Kun muutkin olivat päässet ylös altaasta, kertoilin kauhutarinoita hulluista gallialaisista (suomalaisista), jotka uivat keskellä kylmintä talvea jäätyneissä järvissä. Reaktiot vaihtelivat pelon ja hämmennyksen sekaisista ilmeistä, kysymyksiin: miksi? Koska Suomi.

Lauantaina olikin sitten hiljaiseloa ja voimien keräilyä sunnuntaita varten, kun edessä FIFA 13 turneeta! No tynkäturnaus lähinnä, kun pelailut jäivät johonkin 4 tunnin paikkeille. Koska ollaan Etelä-Amerikassa, niin oli pakko valita suuri jalkapallomaa, Suomi, joukkueekseni. Ensimmäinen ottelu tiukka 1-1 Uruguayn kanssa. Loppupeleissä toinen sijoitus turnauksessa.

Palaillaan taas kohta.

That's all folks!

//Otto

Reissu, osa 2.

Hyppy hevosen selkään ja ladulle.

Edellinen kertomushan päättyi Saltan reissujen marinointiin, joten eteenpäin siis.

Saltassa vietettiin reissujen jälkeen vielä siis yksi kokonainen päivä + aamupäivä ennen siirtoa kohti Paraguayta.

Reissuja seuraavana päivänä tapasin hostellin aamiaisella pari saksalaista, jotka olivat juuri saapuneet Iguazusta. Kahvi ja reissaaminen on hyvin yhdistäviä aiheita ja jäinkin juttelemaan pidemmäksi aikaa heidän kanssaan. Kyseiset saksattaret olivat aikeissa reissata vielä vähintään jouluun asti ja antoivat pari hyvää vinkkiä Iguazua koskien.

Meidän päivä suunnitelmaamme kuului Saltassa olevan kukkulan valoittaminen (284m korkea mäki keskellä kaupunkia) ja, koska suomalaiset ja saksalaiset taistelivat yhdessä aikoinaan, kutsuin heidät mukaan kipeeämään. More the merrier + ranskalaisten seura on välillä liian ranskalaista. Saksalaiset vuorastaan löysivät ruotsalaisen tytön, joka lähti myös mukaan, joten näin puntit tasoittuivat hyvin.

Veikka Gustafsson maista vuoren valloitusta pohjustaen oli hyvä käydä syömässä Lomito (Chiviton nimi Argentiinassa). Teoriassa hyvä idea.

Kukkulan päälle menee myös köysihissi, mutta urheilun ja masokismin mielessä tottakai päätimme kiivetä ylös portaita pitkin, keskipäivällä kun lämpöä oli vaivaiset +30 ja jotain.

Köysihissi.

Ryhmä valmiina suorittamaan.

Kyseisen patsaan takaa alkoi Via Dolorosa.

Tarkkojen laskujemme mukaan kyltissä ilmoitettu lukumäärä heittää puolella askelmalla.

Ylhäällä.

Korkeusmittari.

Hugo ja Niko helpottuneina ylhäällä.

Itse olisin kaivannut vielä paria tuhatta lisäaskelmaa.

Alas jäävä kaupunki.

Koska Duracell pupu oli ottanut vallan meistä, ei alaskaan voinut mennä tuolla laiskan kansan hissillä. Alas pitää tulla tyylillä ja vauhdilla. Otimme siis maastopyörät ylhäältä ja lähdimme sotkemaan kohti vuoren rinteen polkuja.

Ryhmä taas valmiina toimimaan.
Kuvassa myös Barcan tuleva tähtihyökkääjä.

Alas tulo sujui vauhdikkaasti ja huomattavasti nopeammin kuin nousu. Tiedän, suorastaan yllättävä juonenkäänne! Base campista otimme suunnaksi majapaikan, jossa viimeisen illan kunniaksi oli tarkoitus korkata muutama olut.

Niko kaipasi hetken lepoa päästyämme alas.

Mukavan näköinen tie, joka oli suljettu portilla.

Viimeinen ilta hostellilla meni siis sosialisoiden kansojen yhteisön kanssa. Paikalta löytyi ihmisiä yllämainittujen lisäksi Englannista, Austraaliasta, Uudesta Seelannista, Espanjasta, Irlannista, lisää Ranskasta, lisää Saksasta ja toki paikallisia. Tien päällä olevat ihmiset ovat mahtavia, normaalit murheet eivät paina ja kaikki jotka kohtaat ovat erittäin ystävällisiä. Kontaktejakin tuli hommattua useampaan maailman kolkkaan taas, kaikki sisältäen kehoituksen: "Ilmoita, jos joskus eksyt meille päin."

Saltasta poistuminen tapahtui seuraavana päivänä kovan tuulen saattelemana. Itseasiassa myrsky oli erittäin raju koko Etelä-Amerikassa ja Montevideo mm. kärsi paljon tuulten ollessa 40-50 m/s. Saltassa oli hiekkamyrskyn tyyliset olot ja kaduilla käveleminen oli vähintäänkin mielenkiintoista, kun puista tippui oksia (ja nyt ei puhuta risuista). Bussiin noustessamme tuolta mäen rinteiltä nousi erittäin sankka savu ja liekkejä. Tuurit olivat kohdillaan, että myrsky saapui vasta nyt. Taakse jäi siis palava Salta, kun poistuimme. Luonto oli ottanut palaneen maan taktiikan käyttöön. Mietin, että mitäköhän edellisinä päivinä kaupungissa majailleet rukoilijat miettivät, eikös tämä ollut juuri niitä asioita joita rukoilemisen piti estää.

Bussi johon hyppäsimme oli kestoltaan mukavat 16 tuntia Formosaan, josta jatkoyhteys vielä kohti Asuncionia. Mukava yllätys matkan aikana oli ilmoitus, että bussissa ei ole tarjoilua, mutta pysähdymme syömään jossain. Lipunmyyjä kuitenkin ilmoitti meille kirkkain silmin, että tarjoilu löytyy. Prkl.

Siellä jossain, keskellä hiekkamyrskyä.

Saavuimme Formosaan, lähelle Paraguayn rajaa, aamu 7 aikoihin. Bussi Asuncionia kohti lähtisi vasta 12 aikoihin. No ei muuta, kun kohti Formosan keskustaa ja aamiaista!

Suomalainen johtaa aina edestä.

Tyylikäs kaveri.

Aamiaisen jälkeen vireänä ja heränneenä, jatkoimme eteenpäin kohti Rio Paraguayn rantaa (sama joki joka virtaa aina Atlantille asti ja toimii Argentiinan ja Uruguayn rajana) nauttiaksemme hetken auringosta.

Hetkittäin johtovastuu oli mahdollista myös luovuttaa Ranskaan.

Tauko alueella.

Tai kaiteella.

Tämä kaide ei suojele kaikkia,  pitäkää huolta siitä.

Puistoa.

Formosasta siis bussi kohti Paraguayta ja Asuncionia, askel tuntemattomaan. Kenelläkään ei ollut oikein ideaa mitä odottaa ja kaikki joiden kanssa asiasta puhuimme antoivat vaihtelevia mielipiteitä. Seikkailua seikkailua. Rajalle passeihin leimat sekä Argentiinan että Paraguayn tulleista ja eteenpäin!

Raja.

Asuncionin laitamille saapuessamme meitä odotti hävitys. Myrsky oli osunut tänne kovaa ja laita-alueet olivat kärsineet aikas mittavia tuhoja. Alue muistutti lähinnä kuin sitä olisi pommitettu. Sortuneita kattoja, kaatuneita metalliapylväitä, kaikien kauppojen merkit olivat repeytyneet irti (mm. sellainen korkea McDonalds kyltti koristi maata, pylväs vääntyneenä) ja joka puolelle oli kaatuneita puita. Kuolonuhrejakin oli kuulemma 5.

Bussiasemalta otettiin taksi hostellille, josta poistuttiin syömään välittömästi. Niin ja paikallinen rahahan muistuttaa monopolin seteleitä tai jotain muuta leikkirahaa. 1 euro on jotain 5700 Guarania joten Suomi-poika on nopeasti miljonääri noilla kulmilla.

Juuh siis syötiin nopeasti jotain pientä ja jatkettiin kaupungin kartoitusta. Kerettiin jonkun aikaa kiertelemään ennen kun aurinko oti hatkat ja lähti kohti muita maita. Asuncionin keskusta on kaunis ja muutenkin kaupungissa oli jollain tapaa mukava fiilis, kulttuuri on erilainen kuin Argentiinassa tai Uruguayssa. Ennen hostelille palaamista pysähdyttiin vielä syömään parin sadan tuhannen edestä.

Asuncionia.

Keskustassa oli mukavia puistoja.

Kyrka.

Poliiseja löytyy kaduilta paljon.

Valaistuja pylväitä.

Tän kuvan jälkeen eräs poliisi tuli neuvomaan, että mikälisikäli haluaa
pitää arvotavarat ominaan kannattaa poistua tältä alueelta.
Joen ja keskustan väliin jää mukavasti pieni slummi.

Ravintolasta.

Hostelilla istuskeltiin hetki muiden seurassa juoden pari paikallista ja kuunnellen yhen brasilialaisen kaverin kitaransoittoo. Pimenevän illan lämpötilat siinä +20 jotain paikkeilla. Aamusta noustiin aikaisin, jotta ehdittäis vielä kiertelemään Asuncionia ennen siirtoa kohti reissun kruunua Iguazua. Kierrettiin keskustaa ja sen laitamia useamman tunnin ajan.

Taustalla näkyy presidentin palatsin puutarhaa.

Presidentin pytinki.

Montevideossa muutostyöt menossa.

Katutaidetta.

Paraguayn jokivoimat.

Pilarei.

Leikkipustoja.

Kaverit ottaa rennosti toimistolla.

Mainossijoittelua.

Lisää keskustaa.

Kyllä se päivä noinkin sujuu.

Hostellin nurkilta.

Vesisade.

Asuncionista poistuttiin kohti Paraguayn itä-osia Ciudad Del Esteä ja Iguazua bussilla. 6 tuntia istumista Ciudad del Esteen josta taksi Brasilian läpi Puerto Iguazuun Argentiinaan. Ciudad Del Esteen saapuessa oli pakko tykittää GNR - Welcome To The Jungle soimaan. Kyseinen kaupunkihan on tämän maaosan pimeiden markkinoiden keskus. Syynä vähintäänkin löyhä rajavartio Paraguayn ja Brasilian välillä. Me kuljimme nimittäin Brasilian läpi pysähtymättä Brasilian tulliin. Puerto Iguazuun kesti varmaan joku ½ tuntia taksilla ja meidän taksikuskilla oli jonkin verran ongelmia löytää hostellille. Etenkin, kun kyseinen suhari kyseli hostellin nimeä, jolla nyt ei sinänsä tee mitään, ja pyysi ohjeita muilta mainitsemalla pelkän hostellin nimen. Hetken aikaa moista idioottimaisuutta kuunneltuani rupesin huutelemaan hostellin osoitetta, joka oli kuskille sanottu ainakin 10 kertaa, ja kappas hostelli löytyi lähestulkoon heti tämän jälkeen.

Pientä ärtyneisyyttä, kyseiseen herraan, lisäsi nälkä, joten hostellille päästyämme tiputimme tavarat ja poistuimme lähimpään ravintolaan.

Aamusta ylös aikaisin ja kohti Iguazua! Reissun pääkohteessa viimein. Iguazua on aivan uskomaton paikka. Yksi maailman luonnonihmeistä Argentiinan ja Brasilian rajalla. Kuvat voivat kertoa huomattavasti paremmin kyseisestä paikasta.

Chillailua sateenkaarien kanssa.

Uskomattomia maisemia.

Pari litraa vettä valumassa.

Vettä, vihreyttä ja sateenkaaria.

Hetkeä myöhemmin tuli kastuttua kunnolla.

Kohteessa.

Joki.

Ihmettelemässä.

Kuutio.

Allas.

Varkaissa.

Iguazun Argentiinan puoli on todella laaja ja alueen läpikäymiseen menee koko päivä. Täytyy vähän kehuskella mutta onnistuimme hoitamaan koko alueen aivan loistavalla aikataululla, kiitos hyvien reittivalintojen.

Sain vinkin saksalaisilta Saltassa, että Iguazussa kannattaa lähteä yhteen vähän syrjäisempään paikkaan. Olin päättänyt, että sinne mennään ja ranskalaiset saavat seurata perässä. Muutama kilometri kävelyä viidakon keskellä ja lopussa seisoo kiitos, paratiisi. Elokuvamainen pieni vesiputous, jonka juurella lampi, jossa voi uida. Jääräpäisyys kannatti sillä paikka oli aivan huikea!

Tuhansia perhosia kaikkialla Iguazun alueella.

Dressmann in the jungle.

Viidakkopuro.

Kuva paratiisista!

Altaalla.

Suihku.

Sanoin kuvailematonta.

Vesi oli mukavan viileää, kun lämpöä oli lähemmäksi +30.

Pojat painu suihkuun esimerkin saatuaan.

Viivyimme tuolla varmaan puolisentoista tuntia nauttien elämästä ja lämmöstä. Evästauko oli myös tällä kertaa hieman normaalia päräyttävämmissä maisemissa! Uimisen jälkeen palailimme enemmän tallatuille alueille ja katsastamaan osia joita emme olleet vielä nähneet.

Garganta Del Diablo

Ilmassa kosteutta?

Pysäyttäviä maisemia.

Panoramaattista.

Titanic?

Aivan uskomattoman päivän päätteksi palailimme takaisin Puerto Iguazuun ja painuimme ravintolaan syömään. Aamusta taas uusi aikainen herätys edessä ja Brasilian puoli Iguazusta. Brasilian puoli on pienempi, mutta yhdessä molemmat puolet muodostavat tajunnan räjäyttävän kokonaisuuden. Niin ja taaskin mentiin Brasilian rajan yli ilman muodollisuuksia, Argentiinan tulli taas ei ole samaa maata.

Valuvaa vettä.

Laskin, että jos tossa virtaa keskimäärin todella paljon vettä niin sit sitä täytyy
olla paljon.

Noita putouksia on pari Iguazussa.

Olkaa hyvät!

Kamerakin sai osansa pisaroista.

Sateenkaari päätty tonne putouksen taakse. Aare ilmeisesti siä.

Pojat.

Otettiin vähän lepoa auringossa.

Iguazu oli aivan uskomaton paikka ja jos ikinä sattuu eksymään tänne päin niin se kannattaa käydä tsekkaamassa. Maisemat vetää jopa ranskalaiset sanattomaks, suomalaisethan nyt ei puhuis muutenkaan mitään. Sisäänpääsyt puistoihin ei oo kovin pahat, molemmille puolille jotain parin kympin luokkaa.

Iguazusta lähdettiin vielä samana päivänä kuin käytiin Brassien puolella. 16 tunnin matka Concordiaan Argentiinassa josta tarkoitus ottaa bussi rajan yli Uruguayn puolelle. Saavuttiin Concordiaan 7 aikaan aamulla sunnuntaina ja tottakai, koska sunnuntai niin normaaliahan on että bussit ei kulje. No otettiin sitten taksi Concordiasta Saltoon, joka on Uruguayn puolella rajaa, matkaa joku 30km tjsp. Taksi tosin ei loppupeleissä tullu kustantamaan hirveästi enempää kuin se bussi olis tullu maksamaan.

Saavuttiin siis takas Uruguayhin ja Salton kaupunkiin. Saltossa meillä oli sellanen 5 tuntia aikaa ennen kuin bussi kohti Montevideota lähtisi, joten koska kaupunki on tunnettu kuumista lähteistä niin ei muuta kun kohti niiden hellivää huomaa. Rentoutumista lämpimässä vedessä pari tuntia, vähän syömistä ja sen jälkeen 5 tuntia kohti Montevideota.

Rentoutumista.

Montevideoon saavuttiin iltasella ja oli kumma tunne saapua takaisin, tuntui kuin oltaisiin oltu poissa ainakin kuukausi. Innolla odottelen miltä tuntuu sitten maaliskuussa kun olen ollut poissa useamman kuukauden. Montevideossa meitä vastassa oli eräs tuutori pick-upillaan ja koska tyylipisteissä pystyimme vielä parantamaan, hyppäsimme pick-upin lavalle ja rullailimme pimenevän Montevideon läpi kohti kämppää.

Tyylillä.

Tän kertomuksen kanssa meni pidempään, kun ajattelin koska on ollut aika paljon kiireitä. Mutta koitan palailla piakkoin normirytmiin ja toki täälläkin on taas kerennyt tapahtumaan kaikenlaista.

Ja lisää kuvia löytyy täältä: http://www.flickr.com/photos/sealedup/sets/72157631623427701/

Saludos!

//Otto