Uudet kujeet.

Juna kulkee taas.

Uusi vuosi siis sujui Floripassa. Vaihtarikaverini oli kavereidensa vuokrannut talon saaren etelä-osista ja Karrin kanssa saatiin kutsu tulla sinne viettämään uutta vuotta brassien kanssa. Tarjouksestahan ei voinut kieltäytyä ja suunnattiin siis kohti etelä-osia. Tietysti vuoden viimeinen päivä teki vielä viimeiset temppunsa. Tällä kertaa meidän 7km matkamme Lagoaan kesti 1½ tuntia. Jossain vaiheessa saattoi jopa tulla hieman kritisoitua paikallista liikennettä. Lopulta perille pääsy kesti 2½ tuntia kaiken kaikkiaan. Perille päästiin kuitenkin.

Oluet ja rommi pakkaseen viilenemään ja jostain tuoreita bissejä käteen. Hengailtiin brassien kanssa siinä talolla joitain tunteja, jutellen ja juoden, brassien soitellessa kitaroilla ja ukuleleillä. Oli aika aito tunnelma. Aloitteluiden ja pienten grillailujen jälkeen kohti rantaa, vaihtamaan uutta vuotta.

Pojat soitteli mm. GN'R biisejä.

Voisi se vuosi huonomminkin päättyä.

Rannalle muutaman muun ihmisen kanssa.

Pohtimassa.

Oli menoa ja meininkiä.

Telttailijoitakin rannalla.

Oli mieletöntä viettää uusi vuosi rannalla varmaan 10 000 muun ihmisen kanssa, rantakin oli sellaista 10 kilometriä pitkä. Aamulla heräiltiin brassien kanssa talolta ja vaellettiin takaisin kohti Barra da Lagoa, tällä kertaa matka sujui sukkana ilman ruuhkia. Siihen dagen efteriin tuskin olisikaan pystynyt ruuhkissa istumaan.

Loppu päivä menikin vähän rannalla käydessä ja vain rentoutuessa. Hakattiin siis korttia monta tuntia, Karri on 4 olutta perässä.

2. päivä olikin aika suunnata kohti Curitibaa. Oletettu bussimatka 5 tuntia muuttui loppupeleissä 8½ tunnin mukavaksi demonstraatioksi Brasilian liikenteen surkeudesta, ensimmäiseen 70 kilometriin meni melkein 4 tuntia... Curitibaan saavuttiin lopulta puolenyön aikoihin ja suoraa vain hostelille ja oluet, sen kummempia kainostelematta.

Curitibassa meillä oli aikaa yksi päivä ihmetellä, sillä sieltä matka jatkuisi São Paulon sykettä kohti. Otimme siis tiukan kävelymarssin suunnitelmaksi ja lähdimme kiertämään Curitibaa. Kaupunki on mukavan oloinen ja tarjoaa jos jonkinlaista nähtävää.

Kaupunkikuvaa.

Punkkarit pelipaikoilla.

Kätevästi keskellä keskustaa, rauniotalo.

Curitiban yliopisto.

Curitibaa.

Curitibassa on paljon puistoja.

Kävelyjen jälkeen löydettiin itsemme tämänlaiselta museolta.

Oscar itse.

The king is gone.

Museo.

Kaverin itsensä suunnitelema pytinki.

Curitiban vanhemaa osaa.

Kadulta.

Maisemia.

Puistossa oli hämmentävä istuin.

Curitiban bussipysäkit ovat hieman normaalista poikkeavia.

Curitibassa nukuttiin vielä yö ja aamusta suunnaksi São Paulo, yksi maailman suurimmista metropoleista. Saavuimme iltapäivästä pelipaikoille ja hetken Helsinki-Vantaa lentokenttää isommalla bussiasemalla ihmeteltyämme (kyseinen asema on vain 1/3 pääasemasta São Paulossa), otimme suunnan kohti metroa. Metrossa odottikin sitten sellainen väenpaljous, että nopealla matikalla paikalla oli ainakin Tampereen verran populaatiota. Kuitenkin systeemi on järjestelmä ja tämän kokoisessa pitäjässä se toimii. Metrolla seikkailtiin toiselle puolelle kaupunkia, hostellille ja aikaa ei loppujen lopuksi mennyt paljoakaan.

Heti ensi töiksemme rupesimme tiedustelemaan São Paulon yöelämästä, joka on vähintäänkin kuuluisa, ja päätimme osallistua "Pub Crawl" nimiseen sosiaaliseen tapahtumaan. Porukkaa oli ympäri ämpäri maailmaa, sekoitettuna paikallisiin, tässä tapahtumassa ja ilta eteni hyvinkin nousujohteisesti kunnes olimme kuluttaneet suurin piirtein kaikki rahat joita mukaan olimme ottaneet. Hyvä ilta.

Seuraavana päivänä lähdettiin tutkimaan ympäristöämme, joka on yksi maailman suurimmasta kaupungeista. Ihmisiä oli paljon ja kaupungin koko on megalomaaninen, epäilen myös että São Paulon kaupunkisuunnittelijat olivat kännissä piirrustuksiaan tehdessä. Sen verran pitää mainostaa, että jos haluaa syödä hyvää pizzaa niin voi samantien unohtaa New Yorkin (Napolista en vielä tiedä). Sillä São Paulosta löytyy mahdollisesti maailman parhaat pizzat. Hieman tyyristä, mutta voin myös sanoa että ainakin parasta pizza mitä olen itse syönyt, NYC jäi heittämällä kakkoseksi.

Museota.

Av. Paulista.

Pyöräilijöille järjestetty oma kaista.

Joulukuusi ja +35.

Jotain liftareita.

Erikoisia parvekkeita.

Puisto, jossa järjettömät määrät ihmisiä kikkailemassa pyörillä,
skeittilaudoilla tai rullaluistimilla.

Metrosta.

Puhelinkupuja.

Mersua.

Hauskoja grafiitteja koko tunnelin matkalla.

Futismuseo ja stadikka.

Rauhan kulttuuri.

Corinthiansin luola.

Karrikin eksyi kuviin.

Teatteria.

 Melskettä.

Paikallinen Empire State Building.

Pelipaikoilla.

Katuja.

Taas Karri.

Isoa puistoa.

Kaverit istuskelemassa.

Lisää betoniviidakkoa.

Kello.

São Paulo oli mielenkiintoinen paikka ja järkyttävän iso. Metro kuitenkin toimi hyvin, joten jollain pääsi edes liikkumaan sen kaaoksen ja ihmispaljouden keskellä. Käveltiin släpäreillä järjettömät määrät kaupunkia ympäri ja kokonaiskuva jäi edelleenkin vähintäänkin häilyväksi. São Pauloon tuskin pääsee kunnolla sisään ilman paikallisia tuttuja. Betoniviidakosta kuitenkin tie kääntyi kohti rannikkoa ja Ilha Grandea.

+40 pilvettömältä ja huikeita rantoja, nyt voi rentoutua. Palataan askiin, joskus Riion jälkeen. Nyt rannalle.

Chau!

//Otto

Uusi vuosi.

Curitibassa.

2013 sitten saapui ilman sen kummempia maailmanloppuja. Taas kerran on maailmassa monta ihmistä joille 2012 oli pettymys, itselleni kyseinen vuosi oli mitä erinomaisin.

Muistellaanpas vielä että mitenkä joulu sujui Montevideossa. Tai tässä tapauksessa "navidad", jouluksi sen nimittäminen ei jollain tapaa luonnistunut.

Uruguayssa joulua siis juhlitaan hieman erilailla. Esimerkkinä MVD:een vanhassa kaupungissa on käynnissä siideri sota. Aatolle vielä osui sopivasti sellainen leuto +38 astetta, joten kattaus oli kunnossa. Täysillä sisään ja siideristä märkänä ulos!

Valmiina sotaan.

Maailmanluokan meininkiä.

Oli kuuma.

Illalla meillä oli kutsu syömään Patin tädin luokse, tuplasimme osallistujamäärän kertaheitolla. Uruguayn tyyliin tarjolla oli lihaa, lihaa ja hieman lisää lihaa. Kuumushan ei myöskään hellittänyt, ei sitten millään. Puolen yön aikaan ihmiset ampuvat raketteja, Suomen uuden vuoden tyyliin erona kuitenkin se että moista showta en ole ikinä ennen nähnyt. Koko taivas kaikkialla ympärillä oli rakettien valaisema n. vartin verran. Kyseistä spektaakkelia seurasikin sitten lahjojen jako, meidän porukan kesken toteutimme "salaisen ystävän".

Patin perhe ja meidän porukka.

Ilta jatkui vielä La Ramblalla muutamien oluiden kera, tosin nopean päätöksen sille toi voimakas sadekuuro (joka muistutti lähinnä suihkua). Joulupäivänä aamusta pitikin olla sitten jo Karria vastassa. Päivä meni siinä Montevideota ihmetellessä ja lounastamaan menimme taas Patin tädin luokse. Mukaan oli pakko ottaa Suomesta lähetettyjä pipareita, Da Capo -suklaata sekä Minttu viinaa. Kaikki tekivät hyvin kauppansa myös Uruguayn lämmössä.

27. päivä olikin sitten aika jättää Montevideo taakse, hieman pidemmäksi aikaa. Yöbussi kohti Porto Alegrea, kesto 12h.

Brasil!

Takana mahtavat 4 kuukautta.

Porto Alegreen saavuttiin sateen siivitteleminä. Hetken aikaa selviteltyämme tulos oli, että aikaisin bussi, jossa tilaa, kohti Florianopolista lähtee vasta klo 18 paikkeilla. Aikaa Porto Alegressa oli reilu 8 tuntia. Mainittakoon nyt, että helpompaakin voisi asioiminen täällä Brasiliassa olla. Nimittäin harvat puhuvat espanjaa taikka englantia. Espanjalla sentään saa jotenkin sanomansa läpi, mutta sitten se portugalin ymmärtäminen onkin eri asia. Tyylikkäästi kuitenkin toiminut, edes jossain määrin, se että juttelen espanjaksi ja ymmärrän ehkä 3 sanaa vastauksesta, joka tulee portugaliksi. Kirjoitetun portugalin lukeminen onkin jo huomattavasti helpompaa, mutta puhuttu pitää kovasti yliotetta vielä.

Porto Alegre ei ollut mikään erikoinen paikka, kerettiin hieman kiertelemään ja kaupunkia ei voi kauniiksi haukkua suurin surminkaan. Kuitenkin ihan mielenkiintoinen paikka nähdä.

Keskustassa oli ihan kiva puisto.

Patsas.

Floripaan saavuttiin viimein joskus puolen yön jälkeen ja onneksi vaihtarikaveri, joka on Floripasta, lupautui heittämään meidät hostellille. Matkaa ei ollut kuin 25km, mutta yöllä sen taittaminen olisi tarkoittanut taksia ja kuten tulimme näkemään liikenne voi olla Brasiliassa jotain aivan sanoin kuvaamatonta. En tiedä millä järjellä, mutta tuon 25 km taittamiseen meni yöaikaan 1½ tuntia.

Unohdimme saapuessamme etsiä automaattia, joten seuraavana päivänä sitten olikin automaatin metsästyksen vuoro. Ensin Barra da Lagoa (missä hostelli), Lagoaan. Matkaa 7 km, kesto 1 tunti. Maailman surkeinta liikennettä ihmeteltyämme rupesimme painimaan automaattien kanssa. Kaikki 4 jotka löysimme siihen hätään Lagoasta, eivät toimineet. Joukossa sellainenkin pieni pankki kuin Banco Do Brasil.. Muistin nähneeni yöllä, Florianopoliksen keskustassa HSBC:n logon joten ei muuta kuin sinne. 40 minuuttia lisää bussissa ja oltiin jo perillä, taas kyseessä oli se 25 km joka yöllä taitettiin. HSBC:tä ei löydetty, mutta Santander kylläkin. Ei toiminut. Tässä vaiheessa rupesi jo olemaan epäuskoa ilmassa. Vielä kokeiltiin yhden pankin automaattia, jota kylläkin kokeilimme jo Lagoa:ssa, kappas kummaa Floripassa se toimikin..

Paluu samantien kohti Lagoaa, ainoa vaan että nyt istuimme bussissa reilusti yli tunnin Lagoaa kohti. Totesimme liikenteen toivottomaksi ja suuntasimme kävellen Lagoan läpi kohti Barraan johtavaa tietä. Matkalla pakollinen pysäkki kaljakaupassa, kyllä janotti. Perille päästiin lopulta 4 tuntia hostellilta lähdön jälkeen. Hostellilla tapasimme austraalialaisen ja hollantilaisen surffarin, joiden kanssa hetken jauhettuamme päätimme lähteä pitkän päivän päätteeksi käymään paikallisella rokkiklubilla. Olimme myös mielestämme ansainneet sen, kestettyämme Brasilian liikennettä puolipäivää.

Pahimpaan janoon.

Floripaa.

Soittamassa ollut bändi, veti hyvän setin.

Ja näin.

Seuraava päivä menikin sitten täysin rannalla kärvistellessä, kuvat kertokoon enemmän tuosta n. 10 km pitkästä loistavasta rannasta, hyvine aaltoineen.

Barra da Lagoaa.

Kookospähkinöitä mulla tässä näin.

Rantaa!

Merenelävä.

Vähän maisemia.

Karrikin uskaltautu.

Surffareita oli aika paljon, koska tuolta löytyi aika hyviä aaltoja.

Jos sitä vielä joskus?

Jotain brasilialaista juomaa, kuulemma ihan hyvää.

Niin sen nimi oli Caipirinha!

Illalla lähdimme vielä käymään kansainvälisellä Pacha-klubilla, joka on yksi Florianopoliksen yöelämän helmiä. Klubi oli valtava, täynnä ihmisiä ja juoma ei ollut halpaa. Näkemisen arvoinen klubi.

Tarvii jatkaa uudemmassa kirjoitelmassa vielä eteenpäin. Nyt unille, koska huomenna kohti Sao Pauloa! Floripassa kuitenkin vietettiin uusi vuosi ja siirryttiin Curitibaan. Niistä ja mahdollisesti Sao Paulosta kirjailen seuraavaksi.

Pieni muistelma 2012 vuodesta on kuitenkin paikallaan. Sehän alkoi mahtavasti Pyhällä rentoillen. Sen jälkeen vuosi onkin mennyt siivillä. Tulin laskeneeksi, että Suomessa vietin tänä vuonna sellaisen 5 kuukautta. Vierailla mailla on siis tullut oltua, sentään Suomessa olo aikana ehdin löytää jotain ainutlaatuista jonka saan luokseni taas 3 viikon päästä. 2012 vuoteen mahtui uskomaton määrä hienoja ihmisiä, joita voin ilolla kutsua ystävikseni, sekä huikeita kokemuksia. Muutamassa maassakin tuli käytyä; Afganistan, Ruotsi, Kreikka, Espanja, Uruguay, Argentiina, Paraguay, Brasilia ja Chile. Pohjolasta itään, länteen ja äärimmäiseen etelään.

Olipahan vuosi.

Saludos!

//Otto