Reissu, osa 2.

Hyppy hevosen selkään ja ladulle.

Edellinen kertomushan päättyi Saltan reissujen marinointiin, joten eteenpäin siis.

Saltassa vietettiin reissujen jälkeen vielä siis yksi kokonainen päivä + aamupäivä ennen siirtoa kohti Paraguayta.

Reissuja seuraavana päivänä tapasin hostellin aamiaisella pari saksalaista, jotka olivat juuri saapuneet Iguazusta. Kahvi ja reissaaminen on hyvin yhdistäviä aiheita ja jäinkin juttelemaan pidemmäksi aikaa heidän kanssaan. Kyseiset saksattaret olivat aikeissa reissata vielä vähintään jouluun asti ja antoivat pari hyvää vinkkiä Iguazua koskien.

Meidän päivä suunnitelmaamme kuului Saltassa olevan kukkulan valoittaminen (284m korkea mäki keskellä kaupunkia) ja, koska suomalaiset ja saksalaiset taistelivat yhdessä aikoinaan, kutsuin heidät mukaan kipeeämään. More the merrier + ranskalaisten seura on välillä liian ranskalaista. Saksalaiset vuorastaan löysivät ruotsalaisen tytön, joka lähti myös mukaan, joten näin puntit tasoittuivat hyvin.

Veikka Gustafsson maista vuoren valloitusta pohjustaen oli hyvä käydä syömässä Lomito (Chiviton nimi Argentiinassa). Teoriassa hyvä idea.

Kukkulan päälle menee myös köysihissi, mutta urheilun ja masokismin mielessä tottakai päätimme kiivetä ylös portaita pitkin, keskipäivällä kun lämpöä oli vaivaiset +30 ja jotain.

Köysihissi.

Ryhmä valmiina suorittamaan.

Kyseisen patsaan takaa alkoi Via Dolorosa.

Tarkkojen laskujemme mukaan kyltissä ilmoitettu lukumäärä heittää puolella askelmalla.

Ylhäällä.

Korkeusmittari.

Hugo ja Niko helpottuneina ylhäällä.

Itse olisin kaivannut vielä paria tuhatta lisäaskelmaa.

Alas jäävä kaupunki.

Koska Duracell pupu oli ottanut vallan meistä, ei alaskaan voinut mennä tuolla laiskan kansan hissillä. Alas pitää tulla tyylillä ja vauhdilla. Otimme siis maastopyörät ylhäältä ja lähdimme sotkemaan kohti vuoren rinteen polkuja.

Ryhmä taas valmiina toimimaan.
Kuvassa myös Barcan tuleva tähtihyökkääjä.

Alas tulo sujui vauhdikkaasti ja huomattavasti nopeammin kuin nousu. Tiedän, suorastaan yllättävä juonenkäänne! Base campista otimme suunnaksi majapaikan, jossa viimeisen illan kunniaksi oli tarkoitus korkata muutama olut.

Niko kaipasi hetken lepoa päästyämme alas.

Mukavan näköinen tie, joka oli suljettu portilla.

Viimeinen ilta hostellilla meni siis sosialisoiden kansojen yhteisön kanssa. Paikalta löytyi ihmisiä yllämainittujen lisäksi Englannista, Austraaliasta, Uudesta Seelannista, Espanjasta, Irlannista, lisää Ranskasta, lisää Saksasta ja toki paikallisia. Tien päällä olevat ihmiset ovat mahtavia, normaalit murheet eivät paina ja kaikki jotka kohtaat ovat erittäin ystävällisiä. Kontaktejakin tuli hommattua useampaan maailman kolkkaan taas, kaikki sisältäen kehoituksen: "Ilmoita, jos joskus eksyt meille päin."

Saltasta poistuminen tapahtui seuraavana päivänä kovan tuulen saattelemana. Itseasiassa myrsky oli erittäin raju koko Etelä-Amerikassa ja Montevideo mm. kärsi paljon tuulten ollessa 40-50 m/s. Saltassa oli hiekkamyrskyn tyyliset olot ja kaduilla käveleminen oli vähintäänkin mielenkiintoista, kun puista tippui oksia (ja nyt ei puhuta risuista). Bussiin noustessamme tuolta mäen rinteiltä nousi erittäin sankka savu ja liekkejä. Tuurit olivat kohdillaan, että myrsky saapui vasta nyt. Taakse jäi siis palava Salta, kun poistuimme. Luonto oli ottanut palaneen maan taktiikan käyttöön. Mietin, että mitäköhän edellisinä päivinä kaupungissa majailleet rukoilijat miettivät, eikös tämä ollut juuri niitä asioita joita rukoilemisen piti estää.

Bussi johon hyppäsimme oli kestoltaan mukavat 16 tuntia Formosaan, josta jatkoyhteys vielä kohti Asuncionia. Mukava yllätys matkan aikana oli ilmoitus, että bussissa ei ole tarjoilua, mutta pysähdymme syömään jossain. Lipunmyyjä kuitenkin ilmoitti meille kirkkain silmin, että tarjoilu löytyy. Prkl.

Siellä jossain, keskellä hiekkamyrskyä.

Saavuimme Formosaan, lähelle Paraguayn rajaa, aamu 7 aikoihin. Bussi Asuncionia kohti lähtisi vasta 12 aikoihin. No ei muuta, kun kohti Formosan keskustaa ja aamiaista!

Suomalainen johtaa aina edestä.

Tyylikäs kaveri.

Aamiaisen jälkeen vireänä ja heränneenä, jatkoimme eteenpäin kohti Rio Paraguayn rantaa (sama joki joka virtaa aina Atlantille asti ja toimii Argentiinan ja Uruguayn rajana) nauttiaksemme hetken auringosta.

Hetkittäin johtovastuu oli mahdollista myös luovuttaa Ranskaan.

Tauko alueella.

Tai kaiteella.

Tämä kaide ei suojele kaikkia,  pitäkää huolta siitä.

Puistoa.

Formosasta siis bussi kohti Paraguayta ja Asuncionia, askel tuntemattomaan. Kenelläkään ei ollut oikein ideaa mitä odottaa ja kaikki joiden kanssa asiasta puhuimme antoivat vaihtelevia mielipiteitä. Seikkailua seikkailua. Rajalle passeihin leimat sekä Argentiinan että Paraguayn tulleista ja eteenpäin!

Raja.

Asuncionin laitamille saapuessamme meitä odotti hävitys. Myrsky oli osunut tänne kovaa ja laita-alueet olivat kärsineet aikas mittavia tuhoja. Alue muistutti lähinnä kuin sitä olisi pommitettu. Sortuneita kattoja, kaatuneita metalliapylväitä, kaikien kauppojen merkit olivat repeytyneet irti (mm. sellainen korkea McDonalds kyltti koristi maata, pylväs vääntyneenä) ja joka puolelle oli kaatuneita puita. Kuolonuhrejakin oli kuulemma 5.

Bussiasemalta otettiin taksi hostellille, josta poistuttiin syömään välittömästi. Niin ja paikallinen rahahan muistuttaa monopolin seteleitä tai jotain muuta leikkirahaa. 1 euro on jotain 5700 Guarania joten Suomi-poika on nopeasti miljonääri noilla kulmilla.

Juuh siis syötiin nopeasti jotain pientä ja jatkettiin kaupungin kartoitusta. Kerettiin jonkun aikaa kiertelemään ennen kun aurinko oti hatkat ja lähti kohti muita maita. Asuncionin keskusta on kaunis ja muutenkin kaupungissa oli jollain tapaa mukava fiilis, kulttuuri on erilainen kuin Argentiinassa tai Uruguayssa. Ennen hostelille palaamista pysähdyttiin vielä syömään parin sadan tuhannen edestä.

Asuncionia.

Keskustassa oli mukavia puistoja.

Kyrka.

Poliiseja löytyy kaduilta paljon.

Valaistuja pylväitä.

Tän kuvan jälkeen eräs poliisi tuli neuvomaan, että mikälisikäli haluaa
pitää arvotavarat ominaan kannattaa poistua tältä alueelta.
Joen ja keskustan väliin jää mukavasti pieni slummi.

Ravintolasta.

Hostelilla istuskeltiin hetki muiden seurassa juoden pari paikallista ja kuunnellen yhen brasilialaisen kaverin kitaransoittoo. Pimenevän illan lämpötilat siinä +20 jotain paikkeilla. Aamusta noustiin aikaisin, jotta ehdittäis vielä kiertelemään Asuncionia ennen siirtoa kohti reissun kruunua Iguazua. Kierrettiin keskustaa ja sen laitamia useamman tunnin ajan.

Taustalla näkyy presidentin palatsin puutarhaa.

Presidentin pytinki.

Montevideossa muutostyöt menossa.

Katutaidetta.

Paraguayn jokivoimat.

Pilarei.

Leikkipustoja.

Kaverit ottaa rennosti toimistolla.

Mainossijoittelua.

Lisää keskustaa.

Kyllä se päivä noinkin sujuu.

Hostellin nurkilta.

Vesisade.

Asuncionista poistuttiin kohti Paraguayn itä-osia Ciudad Del Esteä ja Iguazua bussilla. 6 tuntia istumista Ciudad del Esteen josta taksi Brasilian läpi Puerto Iguazuun Argentiinaan. Ciudad Del Esteen saapuessa oli pakko tykittää GNR - Welcome To The Jungle soimaan. Kyseinen kaupunkihan on tämän maaosan pimeiden markkinoiden keskus. Syynä vähintäänkin löyhä rajavartio Paraguayn ja Brasilian välillä. Me kuljimme nimittäin Brasilian läpi pysähtymättä Brasilian tulliin. Puerto Iguazuun kesti varmaan joku ½ tuntia taksilla ja meidän taksikuskilla oli jonkin verran ongelmia löytää hostellille. Etenkin, kun kyseinen suhari kyseli hostellin nimeä, jolla nyt ei sinänsä tee mitään, ja pyysi ohjeita muilta mainitsemalla pelkän hostellin nimen. Hetken aikaa moista idioottimaisuutta kuunneltuani rupesin huutelemaan hostellin osoitetta, joka oli kuskille sanottu ainakin 10 kertaa, ja kappas hostelli löytyi lähestulkoon heti tämän jälkeen.

Pientä ärtyneisyyttä, kyseiseen herraan, lisäsi nälkä, joten hostellille päästyämme tiputimme tavarat ja poistuimme lähimpään ravintolaan.

Aamusta ylös aikaisin ja kohti Iguazua! Reissun pääkohteessa viimein. Iguazua on aivan uskomaton paikka. Yksi maailman luonnonihmeistä Argentiinan ja Brasilian rajalla. Kuvat voivat kertoa huomattavasti paremmin kyseisestä paikasta.

Chillailua sateenkaarien kanssa.

Uskomattomia maisemia.

Pari litraa vettä valumassa.

Vettä, vihreyttä ja sateenkaaria.

Hetkeä myöhemmin tuli kastuttua kunnolla.

Kohteessa.

Joki.

Ihmettelemässä.

Kuutio.

Allas.

Varkaissa.

Iguazun Argentiinan puoli on todella laaja ja alueen läpikäymiseen menee koko päivä. Täytyy vähän kehuskella mutta onnistuimme hoitamaan koko alueen aivan loistavalla aikataululla, kiitos hyvien reittivalintojen.

Sain vinkin saksalaisilta Saltassa, että Iguazussa kannattaa lähteä yhteen vähän syrjäisempään paikkaan. Olin päättänyt, että sinne mennään ja ranskalaiset saavat seurata perässä. Muutama kilometri kävelyä viidakon keskellä ja lopussa seisoo kiitos, paratiisi. Elokuvamainen pieni vesiputous, jonka juurella lampi, jossa voi uida. Jääräpäisyys kannatti sillä paikka oli aivan huikea!

Tuhansia perhosia kaikkialla Iguazun alueella.

Dressmann in the jungle.

Viidakkopuro.

Kuva paratiisista!

Altaalla.

Suihku.

Sanoin kuvailematonta.

Vesi oli mukavan viileää, kun lämpöä oli lähemmäksi +30.

Pojat painu suihkuun esimerkin saatuaan.

Viivyimme tuolla varmaan puolisentoista tuntia nauttien elämästä ja lämmöstä. Evästauko oli myös tällä kertaa hieman normaalia päräyttävämmissä maisemissa! Uimisen jälkeen palailimme enemmän tallatuille alueille ja katsastamaan osia joita emme olleet vielä nähneet.

Garganta Del Diablo

Ilmassa kosteutta?

Pysäyttäviä maisemia.

Panoramaattista.

Titanic?

Aivan uskomattoman päivän päätteksi palailimme takaisin Puerto Iguazuun ja painuimme ravintolaan syömään. Aamusta taas uusi aikainen herätys edessä ja Brasilian puoli Iguazusta. Brasilian puoli on pienempi, mutta yhdessä molemmat puolet muodostavat tajunnan räjäyttävän kokonaisuuden. Niin ja taaskin mentiin Brasilian rajan yli ilman muodollisuuksia, Argentiinan tulli taas ei ole samaa maata.

Valuvaa vettä.

Laskin, että jos tossa virtaa keskimäärin todella paljon vettä niin sit sitä täytyy
olla paljon.

Noita putouksia on pari Iguazussa.

Olkaa hyvät!

Kamerakin sai osansa pisaroista.

Sateenkaari päätty tonne putouksen taakse. Aare ilmeisesti siä.

Pojat.

Otettiin vähän lepoa auringossa.

Iguazu oli aivan uskomaton paikka ja jos ikinä sattuu eksymään tänne päin niin se kannattaa käydä tsekkaamassa. Maisemat vetää jopa ranskalaiset sanattomaks, suomalaisethan nyt ei puhuis muutenkaan mitään. Sisäänpääsyt puistoihin ei oo kovin pahat, molemmille puolille jotain parin kympin luokkaa.

Iguazusta lähdettiin vielä samana päivänä kuin käytiin Brassien puolella. 16 tunnin matka Concordiaan Argentiinassa josta tarkoitus ottaa bussi rajan yli Uruguayn puolelle. Saavuttiin Concordiaan 7 aikaan aamulla sunnuntaina ja tottakai, koska sunnuntai niin normaaliahan on että bussit ei kulje. No otettiin sitten taksi Concordiasta Saltoon, joka on Uruguayn puolella rajaa, matkaa joku 30km tjsp. Taksi tosin ei loppupeleissä tullu kustantamaan hirveästi enempää kuin se bussi olis tullu maksamaan.

Saavuttiin siis takas Uruguayhin ja Salton kaupunkiin. Saltossa meillä oli sellanen 5 tuntia aikaa ennen kuin bussi kohti Montevideota lähtisi, joten koska kaupunki on tunnettu kuumista lähteistä niin ei muuta kun kohti niiden hellivää huomaa. Rentoutumista lämpimässä vedessä pari tuntia, vähän syömistä ja sen jälkeen 5 tuntia kohti Montevideota.

Rentoutumista.

Montevideoon saavuttiin iltasella ja oli kumma tunne saapua takaisin, tuntui kuin oltaisiin oltu poissa ainakin kuukausi. Innolla odottelen miltä tuntuu sitten maaliskuussa kun olen ollut poissa useamman kuukauden. Montevideossa meitä vastassa oli eräs tuutori pick-upillaan ja koska tyylipisteissä pystyimme vielä parantamaan, hyppäsimme pick-upin lavalle ja rullailimme pimenevän Montevideon läpi kohti kämppää.

Tyylillä.

Tän kertomuksen kanssa meni pidempään, kun ajattelin koska on ollut aika paljon kiireitä. Mutta koitan palailla piakkoin normirytmiin ja toki täälläkin on taas kerennyt tapahtumaan kaikenlaista.

Ja lisää kuvia löytyy täältä: http://www.flickr.com/photos/sealedup/sets/72157631623427701/

Saludos!

//Otto